Etusivu /
Esittely /
Hevoset /
Toiminta /
Muuta
Zaafinah
kutsumanimi
säkä
rotu
sukupuoli
väri
syntynyt
rekisterinumero
|
Sara
148 cm
egyptinarabi
tamma
kimo
16.06.2006
VH-16482 |
koulutustaso
- ko
- re
- me
- muut
kasvattaja
omistaja
|
Helppo C
60cm
60cm
sileät laukat, western
Zhamer Arabians (EVM)
Wenla
|
Ikääntyy 2kk = 1a (täytti 4 vuotta 16.02.2007)
Saavutukset Abu Dhabi 2008 Most Classic Head
Luonne
Ensimmäinen muistikuvani Sarasta on se, kun näin tuontireissullani pienen tumman varsan, joka katsoi minua
peloissaan silmät sepposen selällään. Varsa oli niin pieni ja arka. Kasvattaja kertoi kuitenkin sen
surullisen tarinan, josta selvisi varsan huono kunto. Saran emä oli kuollut yllättäin onnettomuudessa muutamia
viikkoja varsan syntymän jälkeen. Kasvattaja oli yrittänyt tehdä kaikkensa Saran suhteen, mutta se
pelkäsi kaikkea kuollakseen. Se oli kuitenkin saatu totutettua tuttipulloon ja pysyi keinomaidon turvin elossa. Kasvattaja
ei halunnut lopettaa kaunista varsaa, jolla uskoi olevan edessään vielä loistava tulevaisuus. Ymmärsin
hyvin häntä ja ilmoittauduin melkein heti kiinnostuneeksi ostajaksi. Kasvattaja kertoi miettivänsä
asiaa. Muutaman tunnin kuluttua minua kuitenkin alkoi pelottaa mihin olisin ryhtymässä. Mitä, jos varsasta ei
tulisi ikinä normaalia vaan se pelkäisi kuollakseen kaikkea vanhempanakin. Onnekseni en perunut ostoilmoitustani ja
muutaman päivän kuluttua tamma todettiin minun omaisuudekseni. Tuolloin Sara oli iältään ainoastaan
n. puoli vuotta. Muutaman viikon totutin tammaa itseeni ennen kuin lähdimme sen kanssa matkalle kohti uutta kotia.
Muutamia kertoja opettaessani Saraa epäilin vakaasti pystyisinkö kouluttamaan tamman. Sara kuitenkin kiintyi minuun
nopeasti ja pian se seurasikin minua kuin varjo. Pikku hiljaa siitä kehittyi nuori kaunis tamma, joka oli alkanut oppia
elämän taitoja. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin siitä tuli täysin normaali. Yllätyksekseni Saran
kanssa aloitettiin laukkavalmennus niin kuin muidenkin nuoriemme kanssa, vaikka olin alun perin suunnitellut tammasta itselleni
vain tavallista harrasteratsua ja siitostammaa. Sara kuitenkin todisti ettei milloinkaan saa menettää toivoaan. Nyt
vuosia myöhemmin Saran kasvattaja ei tunnistanut sitä. Tammasta kehkeytyi hienoa pikkuinen, joka osoitti
kaikki taitonsa laukkaradoilla.
Hoitaessa Sara useimmiten vain seisoskelee ja heiluttelee korviaan aina kiinnostuneena äänien suuntaan.
Muuten se ei ole innokas liikkumaan mukavan nautintohetken luota. Ainoa liike, jota se kesken harjauksen tehdä on painon
siirto toiselle jalalle, joten sitomaankaan ei välttämättä tarvitse ruveta, mutta käytävällä
Sara on kuitenkin parasta sitoa vaikkei se mihinkään karkaa. Kaikkia kavioita nostaa kiltisti eikä yritä
heilutella tai huitoa jalkaa irti. Ei kutia erikoisemmin mistään ja pesullekaan meno ei tuota suurempia ongelmia.
Ensin pesukarsinaan sisälle meneminen saattaa tuottaa ylimääräistä steppausta. Kun jalkoihin
laitetaan suojia niin voi yrittää ensin raaputtaa niitä irti, mutta ei kuitenkaan niitä itse saa irrotettua.
Nähdessään varusteet Sara alkaa hyppiä innoissaan sinne ja tänne eikä oikein malta pysyä
paikoillaan. Satula menee useimmiten muitta mutkitta, kunhan sen ensin ehtii heittää selkään. Suitsia
laittaessa tamma yleensä nappaa kuolaimet sillä vauhdilla suuhun, että siinä saattaa sormetkin
jäädä vahingossa alle.
Ratsastaessa Sara on varsin vauhdikas humma eikä turhaan jaksaisi
hössöttää lämmittelyiden kanssa. Kuitenkin ylimääräisten energioiden purkamisten
jälkeen Sara rauhoittuu ja alkaa jopa kuuntelemaan ratsastajaa. Yleisesti ottaen Sara on mukavan rento ja helppo
ratsastettava, jonka kanssa tulee hyvin juttuun. Uudet ratsastajat saattavat kuitenkin saada hieman muistutusta siitä
ettei ihan kaikki suju pelkästään omasta tahdosta, joten kyllä tamma vikuroinnin osaa vaikkei sitä
kovinkaan usein harrastakaan. Askellajit ovat mukavan ilmavia ja pehmeitä, joten niissä on helppo pysyä
mukava.
Laukkaradoilla Sara on aina innokas menijä, mutta sillä on erinomainen kestävyyskin.
Parhaimmillaan se onkin keskipitkillä matkoilla (2400-2600m), mutta myös pitkillä matkoilla on tullut
menestystä. Innostuessaan tamma ei oikein meinaa pysyä hallinnassa, joten jockey joutuu useimmiten tekemään
kunnon työn ettei tamma juokse itseänsä aivan heti uuvuksiin.
Esteillä Sara alkaa aina hermoilemaan
eikä se uskallakaan hypätä kovin korkeita esteitä. Rajan tullessa vastaan tammaa ei saa esteen yli
vaikka sitä kuinka yrittäisi lahjoa. Pienimmillä esteillä Sara on kuitenkin aivan mukava hyppääjä,
vaikka epävarma osaakin olla.
Koulu sujuu tammalta paremmin. Se on innokas kuuntelemaan ratsastajaansa ja tekee
aina parhaansa, vaikka ratsastaja pyytäisi jotain hieman erikoisempaa. Ennen pitkää Sara kuitenkin kyllästyy
varsinkin, jos jotain samaa sarjaa toistetaan pitkään, joten kannattaa aina harjoitella välillä jotain
muuta, että tamman saa pidettyä hereillä. Askellajiensa puolestakin tamma on mukava ratsastettava.
Maastossa Saran arkuus näkyy edelleen. Jos mukana ei ole muita hevosia koko matka on pelkästään
steppauksen ja käynnin sekoitusta eikä se osaa sekunniksikaan rentoutua nauttimaan luonnosta. Muiden seurassa
Sara on kuitenkin huomattavasti rohkeampi eikä säiky juuri mitään. Rakastaa laukkaspurtteja ja saattaakin
yrittää ryöstää jos sitä ei saa pidettyä hallinnassa.
Kisoissa Sara on aina ollut
kuin kotonaan. Se ei ikinä ujostele uusia tuttavia vaan menee aina uteliaana tervehtimään mielenkiintoisen
näköisiä hevosia. Sara ei turhaan stressaa kisoissa vaan antaa kaiken sujua rauhassa omalla painollaan.
Laukkakisoissa se tekee aina parhaansa ja onkin varsin kova kirijä. Muissakin kisoissa se yrittää
tehdä kaikkensa ja osaa aina hyvin opetellun radan.
Tallissa Sara on rauhallinen ja yleensä vain katselee
muiden touhuja tai sitten torkkuu. Karsinaan mennessä väistää pyydettäessä.
Sukutaulu
Bayaad Gabal ox |
Gabal Amir ox |
Ruuqah Gawaiz ox |
Waahimah ox |
Rabbah ox |
Aswad Raashid ox |
Nefous ox |
Bint Helwa Zahrah ox |
Tamiimah Sultan ox |
Wahed Sultan ox |
Thaljiy ox |
Bintu Al-Bahri ox |
Al Ashab Hawa ox |
Barriy ox |
Jälkeläiset
Kisakalenteri
Kisoja yhteensä: 115
Voittoja: 6
Sijoituksia: 26
Statistiikka: 63: 6 - 6 - 5 - 9
Voittosumma: 257 500v€
LJ kisakalenteri (kisoja yhteensä 63)
Kolmivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
20.08.2006 - LJ - 3-4v at,turk,berb,ox,pox,appox, 1800m - Autumnia -
1/10
30.08.2006 - LJ - 3-8v ox tammat, 2000m - Agave Park - 5/10
03.09.2006 - LJ - 3-8v ox, 1800m - Agave Park - 6/9
06.09.2006 - LJ - 3-8v ox, 2000m - Donovan Thoroughbreds -
2/15
14.09.2006 - LJ - 3-8v, ox 2400m - Donovan Thoroughbreds - 13/15
24.09.2006 - LJ - 3-8v, 2000m - Ninja - 6/9
01.10.2006 - LJ - 3-5v ox/pox/appox tammat, 2300m - SEA - 6/10
04.10.2006 - LJ - 3-5v ox/pox/appox tammat, 2300m - SEA - 7/9
08.10.2006 - LJ - 3-5v ox/pox/appox tammat, 2300m - SEA - 6/7
11.10.2006 - LJ - 3-5v ox/pox/appox tammat, 2300m - SEA - 6/7
Statistiikka: 10: 1 - 1 - 0 - 0
Voittosumma: 13 000v€
Nelivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
14.10.2006 - LJ - 3-8v ox, molemmat sukupuolet, 2000m - VDSR -
1/9
20.10.2006 - LJ - 3-8yo ox,pox,appox, 2000m - Ninja - 7/10
11.11.2006 - LJ - 2300m, 3-5v ox/pox/appox tammat - Elgwir Arabians - 10/11
13.11.2006 - LJ - 2300m, 3-5v ox/pox/appox tammat - Elgwir Arabians -
4/9
03.12.2006 - LJ - 1800m, 3-8v ox - VDSR - 7/15
Statistiikka: 5: 1 - 0 - 0 - 1
Voittosumma: 8 000v€
Viisivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
08.01.2006 - LJ - 2300m, ox/pox/appox tammat - SEA - 7/15
10.01.2006 - LJ - 2000m, ox/pox/appox tammat - SEA -
4/15
11.01.2006 - LJ - 2300m, 3-5v ox/pox/appox tammat - Elgwir Arabians - 9/15
12.01.2006 - LJ - 2500m, ox/pox/appox tammat - SEA - 5/14
12.01.2007 - LJ - 16F, Mademoiselle Popn Arabian Cup, 4+ - Smeagol - 15/15
13.01.2006 - LJ - 2300m, 3-5v ox/pox/appox tammat - Elgwir Arabians -
3/11
14.01.2006 - LJ - 1800m, ox/pox/appox tammat - SEA -
1/15
14.01.2007 - villit - 1609m, ox, 3-8v - KK Arcana - ?/?
20.01.2007 - LJ - 16F, Mademoiselle Popn Arabian Cup, 4+ - Smeagol -
2/15
22.01.2007 - LJ - 2400m, ox, 3-8v - Bajkal - 12/15
25.01.2007 - LJ - 2000m, ox/pox/appox orit, 3-5v - Season - 7/12
27.01.2007 - LJ - 16F, Mademoiselle Popn Arabian Cup, 4+ - Smeagol - 11/15
Statistiikka: 12: 1 - 1 - 1 - 1
Voittosumma: 19 500v€
Kuusivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
14.02.2007 - LJ - 2300m, 6-8v ox/pox/appox tammat - KT Season -
1/6
17.02.2007 - LJ - 13F, 3-8v ox/pox/appox - Donovan Park -
2/5
20.02.2007 - LJ - 2300m, 6-8v ox/pox/appox tammat - KT Season -
4/6
23.02.2007 - LJ - 9F, 3-8v ox - Donovan Park -
2/6
07.03.2007 - LJ - 2500m ox/pox/appox, G3 - Elgwir Arabians -
3/12
10.03.2007 - LJ - ox, 3-8v, 12F, G3 - Donovan Park - 8/12
25.03.2007 - LJ - ox/pox/appox tammat, 1800m - Katrin talli -
4/10
12.04.2007 - LJ - 9F, ox/pox/appox/x, 3-8v - VDSR -
2/9
18.04.2007 - LJ - 9F, ox/pox/appox/x, 3-8v - VDSR -
4/4
19.04.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Allu Express - 9/11
20.04.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, 3-8v - KK Overtale - 5/5
22.04.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Allu Express - 9/12
25.04.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Allu Express -
3/14
28.04.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Allu Express -
3/10
Statistiikka: 14: 1 - 3 - 3 - 3
Voittosumma: 107 000v€
Seitsemänvuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
11.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade -
4/15
14.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade - 7/14
18.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade - 13/14
19.05.2007 - LJ - 2100m, ox/pox/aa, allowance - Allu Express -
1/7
21.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade - 6/14
25.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade - 8/15
25.05.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Vista Ridge -
4/4
28.05.2007 - LJ - 13F, muut laukkarodut, 3v+ - Bountifull Shade -
4/15
31.05.2007 - LJ - 9F, ox/pox/appox, 3v+, allowance - Donovan Park - 5/5
01.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/appox, tammat, ungraded - SEA - 7/15
03.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/appox, tammat, ungraded - SEA - 14/15
03.06.2007 - LJ - 10F, ox/pox/appox/x, ungraded - Minnantila - 7/8
05.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/appox, tammat, ungraded - SEA -
1/15
05.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Vista Ridge -
2/4
06.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Vista Ridge -
3/4
07.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/appox, tammat, ungraded - SEA -
4/15
07.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Vista Ridge - 4/4
08.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/aa, G3 - Vista Ridge - ?/?
09.06.2007 - LJ - 2600m, ox/pox/appox, tammat, ungraded - SEA - 10/15
10.06.2007 - LJ - 10F, ox/pox/appox/x, ungraded - Minnantila - 12/13
12.06.2007 - LJ - 2600m, ox, ungraded - Crusify Race Horses - 10/13
17.06.2007 - LJ - 10F, ox/pox/appox/x, ungraded - Minnantila - 9/9
Statistiikka: 22: 2 - 1 - 1 - 4
Voittosumma: 110 000v€
WRJ:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 21)
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
30.05.2007 - WRJ - Helppo Reining - Vt Crystalisland -
4/30
20.12.2007 - WRJ - Helppo Reining - Allu Express -
4/40
VMJ:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 3)
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
28.10.2007 - VMJ - 30km lähimmäs ihanneaikaa - Cendarlen Virtuaalitalli - 5/16 (hyväksytty)
05.11.2007 - VMJ - 15km ihanneaika - Nagelian matkaratsastustalli - hyväksytty
28.02.2008 - VMJ - 50km ihanneaika - HsK - hyväksytty
AHAC:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 28)
AHAC Welcome to 2008 Arabian Show, 9YO Mares,
ResChampion (4pts)
AHAC 2008 SAI's January Arabian Show III, 9YO Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 NA Hoist the Colours Show, 9YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 NA Hoist the Colours Show, 9YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 NA Hoist the Colours Show, ResChampion Sr Mare (4pts)
AHAC 2008 SAI's January Arabian Show V, 9YO Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 SAI's January Arabian Show V, Classic Head Sr Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 Winter Mix Arabian Show, 9YO, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 SAI's January Arabian Show V, 9YO Mares,
ResChampion (4pts)
AHAC 2008 Canadian Nationals, 9YO Mares, Top Ten (8pts)
AHAC 2008 Carnival Ride Halter Show, 9YO,
ResChampion (4pts)
AHAC 2008 Carnival Ride Halter Show, Classic Head Sr Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 Region 2 Championships, 9YO Mares, Top Ten (5pts)
AHAC 2008 Region 2 Championships, Classic Head Sr Mares, Top Ten (5pts)
AHAC 2008 Maghara Arabian Halter Show, 9YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 Maghara Arabian Halter Show, Classic Head Sr Mares,
ResChampion (4pts)
AHAC 2008 ARS February Halter Show, 9YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 ARS February Halter Show, Champion Senior Mare (5pts)
AHAC 2008 ARS February Halter Show, Classic Head Sr Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 SAI's February Arabian Show II, 9YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 SAI's February Arabian Show II, ResChampion Senior Mare (4pts)
AHAC 2008 Ajman National Show, 9YO Mares, Top Ten (8pts)
AHAC 2008 Abu Dhabi, Classic Head Sr Mares,
Champion (12pts)
AHAC 2008 Abu Dhabi, Most Classic Head (12pts)
AHAC 2008 SAI's Easter Arabian Spectacular, 10YO Mares,
Champion (5pts)
AHAC 2008 SAI's Easter Arabian Spectacular, Classic Head Sr Mares,
ResChampion (4pts)
AHAC 2008 April Fools Halter Show, 10YO Mares, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 April Fools Halter Show, Most Classic Sr Mare, Top Ten (2pts)
Ulkoasu © Shiro, ulkoasun tausta © The Inspiration Gallery, Ulkoasun kuvat AA, Sisältö © Wenla ellei toisin mainita
Shadiya Arabians on virtuaalitalli / Shadiya Arabians is a sim-game stable