Etusivu /
Esittely /
Hevoset /
Toiminta /
Muuta
Aziza Zelimir
kutsumanimi
säkä
rotu
sukupuoli
väri
syntynyt
rekisterinumero
|
Miro
155 cm
domesticarabi
ori
kimo
23.11.2008
VH-64528 |
koulutustaso
- ko
- re
- me
- muut
kasvattaja
omistaja
|
Helppo B
90cm
80cm
sileät laukat, western
Ionic
Wenla
|
Ikääntyy 2kk = 1a (täytti 3 vuotta 23.05.2009)
Saavutukset
Luonne
Miro, Miro, Miro.. Mitä tuosta orista voisikaan kertoa. Luultavasti enemmän kuin moni uskoisikaan, mutta yritän
lyhentää kaiken päässäni pyörivän asian "muutamaksi" lauseeksi. Miro on varsin herttainen
poika, joka kuitenkin luulee useimmiten olevansa jokseenkin maailman keskinapa, ja haluaakin itseään kohdeltavan
kuin kuningasta (tai vähintään kuin aatelista). Se on hyvin esiintymishaluinen ja pieni ravikierros narun
päässä kuuluu Miron arkiharrastuksiin. Vaikka ensivaikutelmalta tuo ori saattaa vaikuttaa liiankin
energiseltä ja hankalalta, pohjimmiltaan Miro on hyvinkin rauhallinen ja herrasmiesmäinen seuralainen.
Ihmisiä kohtaan ori on ystävällinen eikä kenkkuile heitä vastaan muuta kuin
kriisitilanteissa.
Hoitaessa Miro on aina valppaana ja katselee pääkorkeuksissa, mitä tallissa on tekeillä. Se ei
juurikaan häiriköi harjaajaa vaan antaa hänen mielihyvin harjata itsensä puhtaaksi, koska eihän
meidän pikkuaatelinen voi näyttäytyä koskaan likaisena. Miroa ei häiritse hieman kovemmatkaan otteet
eikä ori kutiakaan mistään kohdasta. Pää voi joskus tuottaa harmia harjaajalle, koska Miro ei
malttaisi laskea sitä alas korkeuksista. Kaikki kaviot Miro nostaa puhtaasti käskettäessä eikä
juurikaan temppuile, vaikka jalkaa joutuisi pitämään hieman pidempäänkin ylhäällä.
Pestessäkin Miro seisoskelee aloillaan hyvässä ryhdissä ikään kuin paikalle jähmettynyt
hevospatsas. Varusteita tuotaessa paikalle, Miro voi hieman lämmetä, mutta rauhoittuu kuuliaisesti kunhan ratsastaja
osaa hommansa. Itse varusteiden pukeminen ei ole niinkään suuri ongelma vaan hoituu kätevästi ilman
hermoilua.
Ratsastaessa ori on hyvin eteenpäin pyrkivä, mutta silti melko helposti hallinnassa pysyvä. Miro ei
hangoittele ratsastaessa koskaan vastaan vaan se on aina valmis uusiin haasteisiin. Mirosta onkin helppo aina tietää
onko jokin vialla (jalka kipeä, satula hiertää tms.), koska muuten ratsastaessa ei kyllä tule koskaan
ongelmia. Tammoista se saattaa hieman innostua ja puhista hieman itseään esitellen, mutta ei se varmasti ratsastajalle
suurikaan ongelma tuota. Miro on hyvin voimakas ja tekee hyvin töitä joka tilanteessa. Märällä
tai tuulisella kelillä ori voi hieman hienostella aluksi ennen kuin pääsee vauhtiin ja unohtaa mahdollisuuden
likaantumiseen.
Laukkaradalla Miro innostuu esittelemään helposti itseään muille kilpakumppaneille ja tahtookin
selvästi huomauttaa kuka on laukkaradan paras juoksija. Miro on hyvin vahva ja se on rakenteeltaan varsin suurikokoinen
ottaen huomioon, että se on arabialainen täysiverinen. Lämmittelyissä Miro voi olla hieman hermoileva
ja sekoilla jotain omiaan, mutta sitten kun päästään itse juoksemiseen asia korjaantuu ja Miro alkaa
kuuliaisesti kuunnella jockeyta. Valtavan nopeutensa ja pitkien laukka-askeltensa takia Miro on oikea valkoinen lahja
laukkaradoille. Miro ei kuitenkaan ole mikään alta karkaava tyyppi, vaikka nopeutta siltä löytyy.
Hallinnassa ori on varsin helppoa pitää ja muutamalla pidätteellä Miron saa takaisin kunnon ohjastuntumalle.
Useimmat jockeytkin rakastuvat tähän ehkä hieman hienohelmaiseen oriin, joka on aina valmis uusiin haasteisiin
ja valmis näyttämään taitonsa radoilla. Miron rakkaus huomiota kohtaan tulee hyvin esille
palkintojenjaossa, jossa ori esittelee itsestään aina parhaita puolia upeassa ryhdissä, häntä lippuna
ilmassa heiluen.
Esteitä tämän herran kanssa on aina yhtä mukava hypätä. Mirolla on luontaisesti voimakas
ponnistus ja muutenkin se hyppää varsin mallikkaalla tekniikalla. Oria ei kuitenkaan koskaan ole pahemmin valmennettu
esteille, vaan hyppääminen on pidetty sille sopivana vapaa-ajan viettotapana. Esteilläkin Miro on helppo
hallittava eikä se turhaan yritä luistaa apujen alta vaan tyytyy hyvin siihen, että selässä olija
on se joka päättää mitä missäkin tilanteessa tehdään. Isommillakaan esteillä
Miro ei juurikaan kieltäydy vaan yrittää rohkeasti hakea sopivaa paikkaa ennen ponnistusta. Ratsastajan
kuitenkin pitää auttaa sitä vielä aika paljon, joten ei se ihan täysi automaatti kuitenkaan ole, vaikka
nauttiikin hyppäämisestä. Irtohypitys on Miron yksi suosikki puuha, ja ei voi muuta kuin ihailla, kuinka
kevyesti se osaa hypätä esteiden ylitse.
Kouluratsastus ei ole Mirosta niinkään mukavaa touhua kuin hyppääminen, mutta kyllä ori
koulun aakkoset osaa kuitenkin varsin mallikkaasti. Mirolla on hyvin voimakkaat askeleet ja se pyrkii hyvin
työskentelemään allensa. Liikkeet ovat myös keveitä ja lennokkaita. Varsinkin ravissa Miron
parhaat puolet pääsevät kyllä hyvin esille. Laiskottelemaan Miro ei kyllä ala missään
tilanteessa vaan on menossa koko ajan korvat hörössä eteenpäin kuunnellen tarkkaavaisesti apuja.
Maastossa Miro on rauhallinen ja osaa ottaa rennosti, vaikka nauttiikin reippaasta menosta metsäpoluilla.
Ori pärjää maastossa hyvin itsekseen, mutta myös suuremmassakin porukassa. Pienet rasahdukset eivät
saa oria reagoimaan juuri mitenkään, vaikka joskus pieni säpsähdys saattaa olla mahdollinen. Ei se
kuitenkaan lähde päättönä juoksemaan ympäri metsää ratsastaja paran roikkuessa
kaksinkäsin kaulan ympärillä. Jos Miro jotain lähtee pakenemaan sen saa takaisin hallintaan muutamalla
voltilla ja pidätteellä, hetken laukkaamisen jälkeen. Maastoesteiden hyppäämisestä ori nauttii
myös, mutta kurakelillä se saattaa hieman arastella muta- tai vesilätäköitä likaantumisen
pelossa.
Kisoissa Miro on rento eikä turhaan sekoile. Se yleensä katselee vain uteliaana ympärilleen sekä
antaa ihmisten ja muiden hevosten olla rauhassa. Ruokahaluansa ori ei yksien kisojen takia menetä vaan mussuttaisi
ruokaa aina ennen kisasuoritusta liiankin kanssa. Heti lämmittelyissä Miro on valppaana ja kuuntelee tarkasti
ratsastajaansa, mutta se syttyy vasta kunnolla itse suorituspaikalla. Laukkakisoissa Miro on hieman vauhdikas ja saattaa
hieman kovistella muille oreille. Lähtökoppeihin käveltäessä ori on yleensä jo sen verran
menossa ettei malttaisi seisoa aloillaan hetkeäkään. Lähtökopissa Miro ehtii aina hetkisen rauhoittua
ja vähän miettiäkin jotain eikä vain ryntäillä kuin hullu edestakaisin. Lähtömerkin
tullessa Miro ryntää heti matkaan ja nauttii siitä, että voi juosta kilpaa muiden kanssa.
Tallissa ori on rauhallinen ja vain katselee tallin touhuja tai sitten puuhaa jotain omiansa. Vierailijoita se ei
juurikaan ujostele vaan on aina menossa tervehtimään karsinanovelle ja esittelee parhaita puoliaan sitä
mukaan mitä ehtii. Vieraat ihmiset ihastuvatkin Miroon yleensä muutaman taputuksen jälkeen ja jaksavat
ihmetellä sitä kuinka mallikelpoinen ori se onkaan. Karsinaan mennessä sisään Miro saattaa tulla
hieman liiankin innokkaasti kohti, mutta ymmärtää kyllä väistää, kun sitä
työntää kädellä hieman kauemmaksi.
Tarhassa/laitumella Miro yleensä ravailee ainakin aluksi edestakaisin aidan viertä kauniisti häntä
soihtuna esitellen parhaita puoliaan. Hetken päästä se kuitenkin rauhoittuu ja alkaa tyytyväisenä
maistelemaan tuoretta ruohoa. Nähdessään muita hevosia se alkaa taas ravailemaan edes takaisin aidan viertä.
Sukutaulu
Jälkeläiset
| Syntynyt |
Nimi |
Skpl |
Emä |
Omistaja |
| - |
- |
- |
- |
- |
Kisakalenteri
Kisoja yhteensä: 175
Voittoja: 8
Sijoituksia: 41
Statistiikka: 22: 6 - 8 - 1 - 4
Voittosumma: 897 500v€
LJ kisakalenteri (kisoja yhteensä 22)
Kolmivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
25.05.2009 - LJ - 1700m, ox, pox, aa, maiden - Pink - 8/8
31.05.2009 - LJ - 10F, ox, pox, aa, maiden - Sasnak -
3/4
10.06.2009 - LJ - 1700m, ox, pox, aa, maiden - Pink - 11/12
17.06.2009 - LJ - 1300m, ox, pox, aa, maiden, orit - Pink -
2/6
23.06.2009 - LJ - 2000m, ox, pox, aa, maiden, orit - Allu Express -
4/5
24.07.2009 - LJ - 1400m, ox, pox, aa, maiden, orit - Everlasting Halfway -
4/8
Statistiikka: 6: 0 - 1 - 1 - 2
Voittosumma: 17 000v€
Nelivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
28.07.2009 - LJ - 1609m, ox, pox, aa, maiden - Chabawca Ranch -
2/6
31.07.2009 - LJ - 1300m, ox, pox, aa, maiden - Pink -
1/6
04.08.2009 - LJ - 8,5F, ox, pox, aa, maiden - Sasnak -
4/5
09.08.2009 - LJ - 1900m, ox, pox, aa, allowance - Nuuhkun Talli - 5/8
15.08.2009 - LJ - 1600m, ox, pox, aa, allowance - Everlasting Halfway -
2/5
31.08.2009 - LJ - 1400m, ox, pox, aa, allowance - Pink -
2/7
14.09.2009 - LJ - 1400m, ox, pox, aa, allowance - Pink -
2/3
Statistiikka: 7: 1 - 4 - 0 - 1
Voittosumma: 65 500v€
Viisivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
02.11.2009 - LJ - 2200m, ox, pox, aa, allowance - Pink -
1/4
04.11.2009 - LJ - 1609m, ox, pox, aa, G3 - Pink -
2/4
12.11.2009 - LJ - 10F, ox, pox, aa, G3 - Xcalibur -
1/3
13.11.2009 - LJ - 10F, ox, pox, aa, G3 - Xcalibur -
4/4
Statistiikka: 4: 2 - 1 - 0 - 1
Voittosumma: 156 000v€
Kuusivuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
03.12.2009 - LJ - 2000m, ox, pox, aa, G2 - Wilcyza Racehorses -
1/5 95 000
27.12.2009 - LJ - 2200m, ox, pox, aa, G1 - Amelie -
2/5 140 000
01.01.2010 - LJ - 8F, ox, pox, aa, G1 - Star Avenue -
1/3 190 000
03.01.2010 - LJ - 8F, ox, pox, aa, G1 - Star Avenue -
2/3 114 000
03.01.2010 - LJ - 2000m, ox, pox, aa, G1, orit - Shadiya Arabians -
1/3 120 000
Statistiikka: 5: 3 - 2 - 0 - 0
Voittosumma: 659 000v€
Seitsemänvuotiskausi
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
-
Statistiikka: 0: 0 - 0 - 0 - 0
Voittosumma: 0v€
ERJ:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 54)
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
27.10.2009 - ERJ - 90cm - Jensey Ponies -
2/40
30.10.2009 - ERJ - 80cm - Jensey Ponies -
2/40
05.11.2009 - ERJ - 90cm - Headway -
1/40
07.11.2009 - ERJ - 90cm - Bairdon -
2/50
09.11.2009 - ERJ - 90cm - Bairdon -
5/50
13.11.2009 - ERJ - 90cm - Rhosgobel -
5/40
16.11.2009 - ERJ - 90cm - Rhosgobel -
3/40
17.11.2009 - ERJ - 90cm - Rhosgobel -
5/40
27.11.2009 - ERJ - 90cm - Gräslund -
1/40
WRJ:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 72)
Pvm - Jaos - Luokka - Paikka - Sijoitus
11.09.2009 - WRJ - Reining - Március -
4/72
12.09.2009 - WRJ - Halter - Március -
2/73
13.09.2009 - WRJ - Halter - Március -
4/73
13.09.2009 - WRJ - Trail - VF Miniatures -
7/57
14.09.2009 - WRJ - Pole Bending - VF Miniatures -
4/31
15.09.2009 - WRJ - Pole Bending - VF Miniatures -
2/31
16.09.2009 - WRJ - Reining - Március -
2/71
16.09.2009 - WRJ - Trail - VF Miniatures -
3/57
17.09.2009 - WRJ - Trail - Március -
4/70
17.09.2009 - WRJ - Halter - Március -
5/73
17.10.2009 - WRJ - Pole Bending - Cornir Sporthorses -
4/40
10.12.2009 - WRJ - Trail - VF Miniatures -
7/52
13.12.2009 - WRJ - Trail - VF Miniatures -
7/52
AHAC:n kisakalenteri (kisoja yhteensä 35)
AHAC 2008 Callisto Arabians December Classic, Most Classic Colt, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 Callisto Arabians San Pasqual Event, Weanling Colts, Top Ten (2pts)
AHAC 2008 Callisto Arabians San Pasqual Event, Most Classic Colt, Top Ten (2pts)
AHAC 2009 Region One Championships, Classic Head Colts,
Champion (9pts)
AHAC 2009 Region 2 Championships, Weanling Colts, Top Ten (5pts)
AHAC 2009 Region 2 Championships, Classic Head Colts, Top Ten (5pts)
AHAC 2009 SAI's January Arabian Show I, Weanling Colts, Top Ten (2pts)
AHAC 2009 SAI's January Arabian Show I, Classic Head Colts, Top Ten (2pts)
AHAC 2009 Canadian Nationals, Weanling Colts, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Tulip Cup, Most Classic Colt, Top Ten (9pts)
AHAC 2009 Buckeye, Colt Futurity, Top Ten (5pts)
AHAC 2009 Orientalica, Most Classic Colt, Top Ten (9pts)
AHAC 2009 Emerald Trophy, Colt Futurity, Top Ten (9pts)
AHAC 2009 Norwegian National Championships, 5YO Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Norwegian National Championships, Classic Head Jr Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Saint Tropez Arabian Cup, Classic Head Jr Stallions, Top Ten (9pts)
AHAC 2009 Israeli Nationals, 6YO Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Dutch National Championships, 6YO Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Dutch National Championships, Most Classic Jr Stallion, Top Ten (8pts)
AHAC 2009 Brazilian Nationals, Classic Head Jr Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2010 Region I Championships, 7YO Stallions, Top Ten (5pts)
AHAC 2010 Region I Championships, Classic Head Sr Stallions, Top Ten (5pts)
AHAC 2010 Region I Championships, Most Classic Sr Stallion, Top Ten (5pts)
AHAC 2010 Canadian Nationals, Green Jumper, Top Ten (8pts)
AHAC 2010 Ajman, 7YO Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2010 Abu Dhabi, 7YO Stallions,
ResChampion (10pts)
AHAC 2010 Voghera, 7YO Stallions, Top Ten (5pts)
AHAC 2010 Qatar International, 7YO Stallions, Top Ten (9pts)
AHAC 2010 Egyptian National Championships, 7YO Stallions, Top Ten (8pts)
AHAC 2010 Egyptian National Championships, Green Jumper, Top Ten (8pts)
AHAC 2010 Dubai International, 8YO Stallions,
ResChampion (12pts)
AHAC 2010 Sharjah International, Green Jumper,
ResChampion (12pts)
AHAC 2010 Arabian Breeders World Cup, 8YO Stallions, Top Ten (9pts)
AHAC 2010 Arabian Breeders World Cup, Green Jumper, Top Ten (9pts)
AHAC 2010 US Nationals, 8YO Stallions, Top Ten (8pts)
Ulkoasu © Shiro, ulkoasun tausta © The Inspiration Gallery, Ulkoasun kuvat AA, Sisältö © Wenla ellei toisin mainita
Shadiya Arabians on virtuaalitalli / Shadiya Arabians is a sim-game stable