tervetuloa
olet sitten vieras tai muukalainen, kaikki ovat tervetulleita !
hei! kuten olette varmasti huomanneet, Haylie on ollut nelisen kuukautta tauolla. Olen pahoillani siitä
aiheutunutta haittaa, tarkoituksena edelleen siis jatkaa tallin pitoa asukkeja hieman karsien. Vastailen meilitse
kysymyksiin.
Lämpimästi tervetuloa, olet juuri astunut virtuaaliseen poni-ja hevossiittolaan, nimeltä Virtuaalitalli Haylie aka Haylie.
Idea juuri tämän tallin perustamisesta pälkähti päähäni itseasiassa hetken mielijohteesta, enkä ajatellut
asiaa sen pidemmälle sinä päivänä. Seuraavana aamuna mieliteko ponitallia kohtaan vain kasvoi ja kasvoi,
joten pakkohan se oli oman Adelé Welshini lisäksi pystyyn laittaa. Hayliessä pyrimme kasvattamaan oikeita
kisakenttien helmiä, ja pyrin välttämään virheet, jotka Adelén kanssa jo alkuvaiheilla tein. Nimeä tälle
tallille mietin kyllä jonkin aikaa, mutta tähän sitten lopulta päädyin, koska oli mielestäni sopivan tyttömäinen
että suloinen samaan aikaan.
Siittolamme sijaitsee idyllisen kauniissa maalaismaisemissa Länsi-Saksassa. Tilamme sijaitsee sopivan kaukana
kaupungista, muttei silti ole aivan 'keskellä ei mitään'. Tilavaa tallialuettamme reunustavat jyhkeät ja suuret,
vehreät puut, sekä iloisena soliseva vuoristopuro, joka johtaa läheiseen lampeen. Haylien varsinaiseen tallialueeseen
puolestaan kuuluu vaalea kartano, sekä ensiluokkainen tallirakennus, kenttä ja maneesi sekä oma hyväkuntoinen maasto.
Panostamme laatuun enemmän kuin määrään, jonka takia ponimme voivat paremmin ja ovat virkeämpiä. Kaikilla poneilla
on puhdas ja tilava karsina, jossa mahtuu vähän liikkumaankin. Tallin muut tilat ovat myöskin uudistettu ja remontoitu
aivan vastikään, joten tallilla on miellyttävä liikkua karvakorviamme rapsutellen.
Kasvattirotujamme ovat Ratsuponi, Suomalainen puoliverinen (fwb) sekä pienimuotoisesti new forestin ponit. Muitakin
yksittäisiä rotuja Hayliessä saattaa näkyä, kuten shetlanninponeja ynnä muita, mutta pääasiassa painotamme kolmeen
edellämainittuun rotuihin ja pyrimme pitämään tallissa pääasiassa näitä. Kaikki ratsuponikasvattimme tunnistat takaliitteestä
YA, fwb't 67 / HLI, New Forest-kasvatit puolestaan etuliitteestä Haylien. Nämä liitteet siis
tulevat jokaisen täällä syntyneen varsan nimeen.
Yritän saada Haylie Ponieksesta mahdollisimman käyttäjäystävällisen, miellyttävän sekä kiehtovan paikan vierailijoille.
Toivoisin paljon palautetta vieraskirjaan tai vaikka mailiin, jotta paikasta tulisi aina askel askeleelta parempi.
Muistathan, että olet aina enemmän kuin tervetullut rapsutte lemaan suloisia pullaponejamme!
Iloisin terveisin
Sanna (VRL-4639, HsK) & karvamasut
Huomaathan, että tämä on virtuaalitalli / Please notice, this is a SIM game stable!
Sivuja suositellaan selaamaan Mozilla Firefoxilla.